Tää on taas yksi niistä monista aiheista, joista en ystävien kanssa puhu. Pettäminen. Se saa jo pelkästään sanana monet kavahtamaan. Mulle se sen sijaan ei koskaan ole ollut kovinkaan iso ongelma, osittain siksi että mua ei koskaan ole petetty vaan olen aina ollut se pettäjä. Eikä kyse ole vain jostain yhdestä hassusta kerrasta. Olisikin.
Mä tiedän, että kaikki on lähtöisin siitä kun olen joutunut pienenä seuraamaan vanhempien välien selvittelyjä, mulla oli tosi pitkän aikaa se käsitys, että kaikki pettää kaikkia. Mutta eihän se niin oikeasti mene.
Mä en ole laskenut (enkä todellakaan halua) sitä miten monta kertaa petin edellisessä pitkässä suhteessani. Yleensä kaava oli se, että olin kavereiden kanssa baarissa ja menin sieltä jonnekin jatkoille. Surullisintahan siinä on kait se, että en koskaan potenut huonoa omaa tuntoa. Enkä pode vieläkään. Mulle seksi on vaan seksiä, osaan pitää tunteet poissa. Mä olen monesti koittanut laittaa itseni kärsimään asiasta mutta huonolla menestyksellä, ei vaan onnistu. Monet noista pettämiskerroista on nimittäin ollut kuitenkin niin loistavia, että muistelen niitä vieläkin.
Mä en halua edes arvailla mitä musta puhuttiin / puhutaan vieläkin selän takana tän asian tiimoilta. Pettäjät kun on aina ihan hirveitä ihmisiä muiden mielestä, ehkä mä olenkin oikeasti
Naurettavaahan tässä asiassa on se, että jos mun kumppani jäisi kiinni pettämisestä niin en kuuntelisi sekuntiakaan mitään selityksiä, laittaisin suhteen poikki heti. Annan itselleni eri vapaudet kuin muille.
Voisitko sinä pettää?
perjantai 26. huhtikuuta 2013
torstai 25. huhtikuuta 2013
Hear the silent song
Mä olen taas tänään tajunnut näitä itsestään selvyyksiä, jotka kaikki muut on tienneet.. ööh.. AINA. Mä vaan haaveilen siitä minästä joka haluaisin olla, mutta en tee koskaan mitään oikeasti asialle. Ja faktahan on se, että ei mitään muutosta tule itsestään, kaikki on kiinni siitä miten mä itse haluan asiat tehdä. Liian helppoa`? Kyllä. Eiku ootapas...
Mitkä on ne muutokset joiden uskon vaikuttavan onnellisuuteen?
1. Paino. Joo, täähän olisi periaatteessa helppo. Muuttaisin ruokavalion vaan paremmaksi ja lisäisin hyötyliikuntaa ja tilanne korjaantuisi heti parempaan. Mä tiedän, että jo muutaman kilon pudutus saisi vaatteet näyttämään paremmilta mun päällä ja se puolestaan nostaisi heti mun mielialaa. Valitettava todellisuus on vaan se, että mun vieressä on tälläkin hetkellä karkkikulho (kaatissäkki tietenkin, jos kiinnostaa tietää.).
2. Oon selkeästi yksi maailman pinnallisimmista ihmisitä kun mun kakkoskohtana on tissit. Tai rinnat. Tai meloonit. Tai etumus. Tai mikä nimi nyt milloinkin on tilanteeseen sopiva. Tai no, perun kyllä ton sanan meloonit, sillä nää mun onnettomat on hyvin kaukana siitä. Teininä kärsitty anoreksia vaikuttaa vieläkin mun kropassa silleen kivasti, että tissit on pienet ja musta jotenkin ihan hassun malliset. Olin liian laiha juuri sopivasti niiden kasvuvaiheessa eikä ne päässyt siksi kunnolla kehittymään. B-kupin nää nyt täyttää tällä hetkellä, mutta haluaisin kaksi kuppikokoa isommat. Sellaiset, että ei tarttis aina miettiä kutistaako paita taas etumuksen kokoa vai ei. Eikä ne push upit olis ainoa mahdollinen rintsikkavalinta. Olen salaa tosi kateellinen kaikille joilla on isot rinnat. Vaikka tietenkin, olishan mullakin mahdollisuus saada isot, silikonit nimittäin. Oon monesti haaveillut, mutta leikkaus on kuitenkin aina leikkaus ja hintakin olisi huima.
3. vauva. Mulla on ollut vauvakuume jo iät ja ajat, mutta mussa taitaa olla jotain häikkää, sekin varmasti anoreksian peruja. Asiahan ehkä korjaantuisi jos uskaltautuisin lääkäriin puhumaan aiheesta mutta ehei, mua pelottaa liikaa. Mitä jos mitään ei ole tehtävissä? Tää on aihe, josta en oikeasti voi puhua kenellekään, kukaan mun lähipiirissä ei ymmärrä miten hirveältä tuntuu, kun pelkää, että ei oikeasti voi saada lapsia. Kaikki vaan kehuu miten hedelmällisiä ne on ja utelee milloin mulla on "pullat uunissa". Tekee mieli paukauttaa totuus aina siinä vaiheessa, mutta enhän mä niiden vaaleanpunaista maailmaa voisi tahrata...
4. Ystävät. Mä tarvitsisin uusia ja kipeästi. Vanhoilla alkaa olla just niitä omia lapsia yms eikä niillä riitä aikaa tai kiinnostusta mulle. Oon hu5onoa seuraa kun en osaa keskustella kakkavaipoista. Mutta missä tän ikäinen voi oikein löytää uusia ystäviä? Uuden harrastuksenkin aloittaminen on melkein mahdotonta vuorotyön takia ja sehän olis varmaan se nr 1. Baareissa kaikilla on jo se oma kaveriporukkansa. :(
5. Työ. Oon kyllästynyt mun nykyiseen duuniin, osaan liian hyvin tän homman jo enkä saa siksi onnistumisen kokemuksia ja tää on tosi yksipuolista. Ongelmahan ratkeaisi etsimällä uusi paikka, mutta mua pelottaa. Vakipaikka ja kaikki on aika uhkaavaa vaihtaa johonkin sijaisuuteen. Mutta tyhmäähän se on tän ikäisenä jo "uraantua".
Joo, noi viisi kohtaa on varmaan ne kaikkein isoimmat asiat joihin voisin jollain tavalla ainakin vaikuttaa. Nyt tartten enää sen kunnon motivaation. En taida arvostaa itseäni oikeasti.
Mitkä on ne muutokset joiden uskon vaikuttavan onnellisuuteen?
1. Paino. Joo, täähän olisi periaatteessa helppo. Muuttaisin ruokavalion vaan paremmaksi ja lisäisin hyötyliikuntaa ja tilanne korjaantuisi heti parempaan. Mä tiedän, että jo muutaman kilon pudutus saisi vaatteet näyttämään paremmilta mun päällä ja se puolestaan nostaisi heti mun mielialaa. Valitettava todellisuus on vaan se, että mun vieressä on tälläkin hetkellä karkkikulho (kaatissäkki tietenkin, jos kiinnostaa tietää.).
2. Oon selkeästi yksi maailman pinnallisimmista ihmisitä kun mun kakkoskohtana on tissit. Tai rinnat. Tai meloonit. Tai etumus. Tai mikä nimi nyt milloinkin on tilanteeseen sopiva. Tai no, perun kyllä ton sanan meloonit, sillä nää mun onnettomat on hyvin kaukana siitä. Teininä kärsitty anoreksia vaikuttaa vieläkin mun kropassa silleen kivasti, että tissit on pienet ja musta jotenkin ihan hassun malliset. Olin liian laiha juuri sopivasti niiden kasvuvaiheessa eikä ne päässyt siksi kunnolla kehittymään. B-kupin nää nyt täyttää tällä hetkellä, mutta haluaisin kaksi kuppikokoa isommat. Sellaiset, että ei tarttis aina miettiä kutistaako paita taas etumuksen kokoa vai ei. Eikä ne push upit olis ainoa mahdollinen rintsikkavalinta. Olen salaa tosi kateellinen kaikille joilla on isot rinnat. Vaikka tietenkin, olishan mullakin mahdollisuus saada isot, silikonit nimittäin. Oon monesti haaveillut, mutta leikkaus on kuitenkin aina leikkaus ja hintakin olisi huima.
3. vauva. Mulla on ollut vauvakuume jo iät ja ajat, mutta mussa taitaa olla jotain häikkää, sekin varmasti anoreksian peruja. Asiahan ehkä korjaantuisi jos uskaltautuisin lääkäriin puhumaan aiheesta mutta ehei, mua pelottaa liikaa. Mitä jos mitään ei ole tehtävissä? Tää on aihe, josta en oikeasti voi puhua kenellekään, kukaan mun lähipiirissä ei ymmärrä miten hirveältä tuntuu, kun pelkää, että ei oikeasti voi saada lapsia. Kaikki vaan kehuu miten hedelmällisiä ne on ja utelee milloin mulla on "pullat uunissa". Tekee mieli paukauttaa totuus aina siinä vaiheessa, mutta enhän mä niiden vaaleanpunaista maailmaa voisi tahrata...
4. Ystävät. Mä tarvitsisin uusia ja kipeästi. Vanhoilla alkaa olla just niitä omia lapsia yms eikä niillä riitä aikaa tai kiinnostusta mulle. Oon hu5onoa seuraa kun en osaa keskustella kakkavaipoista. Mutta missä tän ikäinen voi oikein löytää uusia ystäviä? Uuden harrastuksenkin aloittaminen on melkein mahdotonta vuorotyön takia ja sehän olis varmaan se nr 1. Baareissa kaikilla on jo se oma kaveriporukkansa. :(
5. Työ. Oon kyllästynyt mun nykyiseen duuniin, osaan liian hyvin tän homman jo enkä saa siksi onnistumisen kokemuksia ja tää on tosi yksipuolista. Ongelmahan ratkeaisi etsimällä uusi paikka, mutta mua pelottaa. Vakipaikka ja kaikki on aika uhkaavaa vaihtaa johonkin sijaisuuteen. Mutta tyhmäähän se on tän ikäisenä jo "uraantua".
Joo, noi viisi kohtaa on varmaan ne kaikkein isoimmat asiat joihin voisin jollain tavalla ainakin vaikuttaa. Nyt tartten enää sen kunnon motivaation. En taida arvostaa itseäni oikeasti.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Ruokapäiväkirja
Tjoo, tämä ei todellakaan ollut mun blogini alkuperäinen ajatus millään tavalla, mutta... Lueskelin tuossa artikkelia mikä käsitteli sitä, miten helppo ihmisen on huijata itseään syömisillään, jos niitä ei koskaan laita ylös. Ja koska kaikki on ns. julkisesti vieläkin tehokkaampaa, niin alanpa aina jaksaessani kirjoittamaan tänne erikseen "ruokapäiväkirja" merkintöjä. Ne on helppo sitten otsikon perusteella jo ohittaa, jos ei kiinnosta lukea.
Näin pohjustukseksi vielä, että olen tosiaan aikoinani sairastanut anoreksian, nykyisin taitaa sen sijaan olla pientä ahmisishäiriön poikasta, kun mun on tosi vaikea välillä pitää ruokamäärät kohtuudessa. Ateriarytmi on kolmivuorotyön takia kaikkea muuta kuin säännöllinen. Ja olen varmasti muutenkin loistava esimerkki siitä miten ei pidä syödä jos haluaa laihtua. Olisin iloinen jos saisin 10kg pois, olen painoindeksini mukaan siis ylipainoinen tällä hetkellä.
Tänään olen töiden takia nukkunut pitkälle iltapäivään joten "aamupala" oli vasta klo 14.
klo14: kourallinen sipsejä
klo18: ruisleipäviipala (jossa liikaa voita...) + kahvia
klo20 saarioisten jauhelihapizza
varmaan tulee yön aikana syötyä vielä merkkaripussi + 2 kpl viilistä + pieni purkki raejuustoa ja juotua pullo kivennäisvettä.
ei taida kuulostaa kovin hyvältä? :P En oikeasti ole syönyt mitään kasviksia tän päivän puolella...
Näin pohjustukseksi vielä, että olen tosiaan aikoinani sairastanut anoreksian, nykyisin taitaa sen sijaan olla pientä ahmisishäiriön poikasta, kun mun on tosi vaikea välillä pitää ruokamäärät kohtuudessa. Ateriarytmi on kolmivuorotyön takia kaikkea muuta kuin säännöllinen. Ja olen varmasti muutenkin loistava esimerkki siitä miten ei pidä syödä jos haluaa laihtua. Olisin iloinen jos saisin 10kg pois, olen painoindeksini mukaan siis ylipainoinen tällä hetkellä.
Tänään olen töiden takia nukkunut pitkälle iltapäivään joten "aamupala" oli vasta klo 14.
klo14: kourallinen sipsejä
klo18: ruisleipäviipala (jossa liikaa voita...) + kahvia
klo20 saarioisten jauhelihapizza
varmaan tulee yön aikana syötyä vielä merkkaripussi + 2 kpl viilistä + pieni purkki raejuustoa ja juotua pullo kivennäisvettä.
ei taida kuulostaa kovin hyvältä? :P En oikeasti ole syönyt mitään kasviksia tän päivän puolella...
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Tyhjää
Tyhjää
tyhjää
tyhjää
Ei varmaankaan vaikea arvata, että kyse on mun päästä. Ja ennen kaikkea mun ajatuksista.
Mä elän taas sumussa. Mun mielestä ihminen ansaitsisi jonkun kunniakirjan kun pystyy aina viikon vetämään eteenpäin ilman, että oikeasti edes tajuaa mitä ympärillä tapahtuu. Tavallaan tää tunne on hieno, mutta tavallaan vaan niin helvetin väärin. Elämästä kun olisi varmaankin tarkoitus saada jotain irtikin joskus, u know.
Mun tän päivän syvällisin ajatus on ollut se, että avaanko kaljan, vaikka huomenna onkin töitä. Eh.
Miksi teininä oli niin helppo elää hetkessä ja nautti asioista? Nyt tää kaikki vaan... on. On, on, on ja on. Joku vois edes joskus räjäyttää mun tajunnan. Vai oonkohan muka oikeasti kokeillut jo liikaa asioita eikä mikään siksi tunnu enää niin jännältä, vähän epäilen.
Joku aika sitten kaipasin matkaseuraa, nyt kaipaan jonkun joka vetäis mut irti vanhoista kaavoista.
Cmx - Kusimyrsky
lauantai 30. maaliskuuta 2013
And then there was that one idiot...
Mä en oo aina varma oonko tästä maailmasta (ja haluanko edes olla).
Mä nauran väärissä kohdissa, hymyilen kun pitäisi olla vakava, olen kiinnostunut asioista joista suurinosa ihmisistä ei haluaisi edes kuulla, olen pystynyt pettämään toista tuntematta vieläkään syyllisyyttä, olen aina joskus tunteeton jonkun kertoessa jostain kamalasta ja häpeän itseäni kun en saa "oikeaa" reaktiota aikaan...
Mä kuulostan ton perusteella ihan joltain psykopaatilta. En toivottavasti ole, tai multa itseltänikin on mennyt taas jotain tosi pahasti ohi (heh heh).
Välillä tulee pohdittua, että olenko ainut ihminen joka kokee olevansa tälläisissä asioissa ns väärässä. En usko. Mutta ei tää ehkä ihan normaaliakaan ole...
Sen mä tiedän, että rakas viholliseni alkoholi turruttaa mua tietyissä asioissa. Silloinkin kun en ole siis alkoholin vaikutuksen alaisena, vaan olen vain sinä viikkona sattunut juomaan muina päivinä paljon. Ehkä musta tulis normaalimpi, jos osaisin pitää kuukaudenkin tauon pullon korkkaamisesta. Se onkin sitten vaan turhan kova haaste mulle toteutettavaksi.
Jonkun pitäis tulla joskus vaan lyömään mun naamaan, ja sanomaan että koitas nyt herätä sieltä fantasiamaailmastas tähän todellisuuteen. Elämä menee koko ajan eteenpäin ja mä oon vaan jäänyt jonnekin pysäkille hengaamaan. Voisin saada oikeasti paljon enemmän aikaan, jos joskus viitsisin edes yrittää. Mä tulen ihan varmasti joskus katumaan sitä miten laiska olen ollut laittamaan asioitani kuntoon, en jaksa huolehtia edes terveydestäni kunnolla,
mutta se päivä on sitten joskus tulevaisuudessa. En mä nyt jaksa oikeasti välittää.
Päivän kappale: Marilyn Manson- Beautiful People
Mä nauran väärissä kohdissa, hymyilen kun pitäisi olla vakava, olen kiinnostunut asioista joista suurinosa ihmisistä ei haluaisi edes kuulla, olen pystynyt pettämään toista tuntematta vieläkään syyllisyyttä, olen aina joskus tunteeton jonkun kertoessa jostain kamalasta ja häpeän itseäni kun en saa "oikeaa" reaktiota aikaan...
Mä kuulostan ton perusteella ihan joltain psykopaatilta. En toivottavasti ole, tai multa itseltänikin on mennyt taas jotain tosi pahasti ohi (heh heh).
Välillä tulee pohdittua, että olenko ainut ihminen joka kokee olevansa tälläisissä asioissa ns väärässä. En usko. Mutta ei tää ehkä ihan normaaliakaan ole...
Sen mä tiedän, että rakas viholliseni alkoholi turruttaa mua tietyissä asioissa. Silloinkin kun en ole siis alkoholin vaikutuksen alaisena, vaan olen vain sinä viikkona sattunut juomaan muina päivinä paljon. Ehkä musta tulis normaalimpi, jos osaisin pitää kuukaudenkin tauon pullon korkkaamisesta. Se onkin sitten vaan turhan kova haaste mulle toteutettavaksi.
Jonkun pitäis tulla joskus vaan lyömään mun naamaan, ja sanomaan että koitas nyt herätä sieltä fantasiamaailmastas tähän todellisuuteen. Elämä menee koko ajan eteenpäin ja mä oon vaan jäänyt jonnekin pysäkille hengaamaan. Voisin saada oikeasti paljon enemmän aikaan, jos joskus viitsisin edes yrittää. Mä tulen ihan varmasti joskus katumaan sitä miten laiska olen ollut laittamaan asioitani kuntoon, en jaksa huolehtia edes terveydestäni kunnolla,
mutta se päivä on sitten joskus tulevaisuudessa. En mä nyt jaksa oikeasti välittää.
Päivän kappale: Marilyn Manson- Beautiful People
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Beautiful ones
Mä olin aikoinani rakastunut tyttöön. Nyt jo naiseen.
Se olisi rakastanut mua takaisin, jos olisin uskaltanut. Uskaltanut olla jotain erillaista.
Miten erilainen mun tarinani olisikaan, jos olisin valinnut tuon tien. Tavallaan pelkään, että olisin onnellisempi. Ja tavallaan mä valitettavasti myös uskon siihen...
Joskus uneksin siitä, miten hienoa olisi jos voisi palata aina takaisin ajassa ja päästä katsomaan kuin elokuvana miten elämä olisi mennyt eteenpäin, jos olisikin valinnut jonkun yllättävän tienhaaran. Mäkin voisin olla niin paljon enemmän kuin nyt. Onnellinen.
Mua niin ärsyttää kun kaikki vastaa aina kysymykseen "kadutko mitään" sen kliseen eli "en". Mä ainakin kadun. Ja suuresti.
Stalkkaan tuota naista välillä facebookissa. Ja voi että hän on kaunis. Tuo kuva ei ole lähelläkään totuutta. Mulla voisi olla oma enkeli.
Nyt mä vaan toivon, että hän olisi onnellinen. Siltä hän ainakin näyttää. Unelta.
Poets of the fall - Beautiful Ones
Se olisi rakastanut mua takaisin, jos olisin uskaltanut. Uskaltanut olla jotain erillaista.
Miten erilainen mun tarinani olisikaan, jos olisin valinnut tuon tien. Tavallaan pelkään, että olisin onnellisempi. Ja tavallaan mä valitettavasti myös uskon siihen...
Joskus uneksin siitä, miten hienoa olisi jos voisi palata aina takaisin ajassa ja päästä katsomaan kuin elokuvana miten elämä olisi mennyt eteenpäin, jos olisikin valinnut jonkun yllättävän tienhaaran. Mäkin voisin olla niin paljon enemmän kuin nyt. Onnellinen.
Mua niin ärsyttää kun kaikki vastaa aina kysymykseen "kadutko mitään" sen kliseen eli "en". Mä ainakin kadun. Ja suuresti.
Stalkkaan tuota naista välillä facebookissa. Ja voi että hän on kaunis. Tuo kuva ei ole lähelläkään totuutta. Mulla voisi olla oma enkeli.
Nyt mä vaan toivon, että hän olisi onnellinen. Siltä hän ainakin näyttää. Unelta.
Poets of the fall - Beautiful Ones
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Kyyneleitä
Hah, tää on kohta joku musiikkiblogi vahingossa, vaikka ei ole kyllä mun idea ollenkaan. Musiikki on vain niin tärkeää.
Mutta.
Voiko kukaan katsoa tätä videota kokonaan ilman että ei yhtään liikutu: klik?
Nimim."Voisko tän itkemisen taas jo lopettaa"
Mä olen aina ollut sitä mieltä, että itkeminen pitää mun mielenterveyden kunnossa. Oon tosi äreä ja voin muutenkin huonosti, jos olen pitkiä aikoja itkemättä. Heh, taitaa joku 2x viikko olla hyvä määrä. Ei varmaan ihme, että tulee katsoa nyyhkyohjelmia aina tv:stä. Onneksi mun kyynelpadot on tosi helppo saada vuotamaan.
Ystävien kanssa ei tule koskaan puhutta itkemisestä. On varmaan jotenkin tabu meille. Kerran on yksi nähnyt kun itkin jotain leffaa katsoessa... ja ai niin, viime bileissä tuli kiukkuitku... Musta olisi kivaa tietää miten usein muut itkee.
Jos joku tän sattuu lukemaan, niin kerro vaikka vastaus tuohon edelliseen lauseeseen eli miten usein itket ja miksi?
Mutta.
Voiko kukaan katsoa tätä videota kokonaan ilman että ei yhtään liikutu: klik?
Nimim."Voisko tän itkemisen taas jo lopettaa"
Mä olen aina ollut sitä mieltä, että itkeminen pitää mun mielenterveyden kunnossa. Oon tosi äreä ja voin muutenkin huonosti, jos olen pitkiä aikoja itkemättä. Heh, taitaa joku 2x viikko olla hyvä määrä. Ei varmaan ihme, että tulee katsoa nyyhkyohjelmia aina tv:stä. Onneksi mun kyynelpadot on tosi helppo saada vuotamaan.
Ystävien kanssa ei tule koskaan puhutta itkemisestä. On varmaan jotenkin tabu meille. Kerran on yksi nähnyt kun itkin jotain leffaa katsoessa... ja ai niin, viime bileissä tuli kiukkuitku... Musta olisi kivaa tietää miten usein muut itkee.
Jos joku tän sattuu lukemaan, niin kerro vaikka vastaus tuohon edelliseen lauseeseen eli miten usein itket ja miksi?
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Olisiko jo aika lopettaa?
Jos ihminen aikoo juoda neljä (NELJÄ) kertaa viikon aikana niin eikö se oo vähän alkoholisti jo oikeasti?
Prkleen krapula.
(Päivän kappale: The Bloodhound Gang feat. Ville Valo - Something Diabolical)
Prkleen krapula.
(Päivän kappale: The Bloodhound Gang feat. Ville Valo - Something Diabolical)
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Matkustelu avartaisi jos...
Ei ole mitään yhtä ihanaa kuin suunnitella kauan haaveilemaa reissua ystävän kanssa. Meidän on pitänyt viimeiset 6 vuotta lähteä takaisin paikkaan, jossa aikoinaan ollaan oltu työharjoittelussa. Mä tässä tällä viikolla menettänyt järkeni lentojen ja hotellien suunnitteluun, kun ei oltais kaikkein helpoimpaan turistirysään menossa.
Mutta.
Sainpa sitten tänään kuulla, että mun ystävä ei enää oikeastaan taidakaan olla lähdössä. Joo, sinäänsä ihan ymmärrettävä syy (työpaikan vaihdos), mutta argh. Mä olen hiukan kuitenkin jo itse nähnyt asian eteen vaivaa niin laittaa vähän vituttamaan.
Musta on väärin, että tässäkin ystävyyssuhteessa meidän yhteiset jutut jää aina kaiken muun jalkoihin.
Aina välillä tulee mietittyä että olenkohan mä vaan sitten niin huonoa seuraa tai jotain, että muut ei jaksa yhtään panostaa. Toisaalta kukapa tälläisen läski-alkoholisti-idiootti-tyypin kanssa minnekään haluaisi ihan oikeasti lähteä.Vähän ehkä kärjistettyä, mutta noinhan se taitaa mennä.
Argh.
Mä en taida oikeasti enää jaksaa nähdä mitään vaivaa asioiden suunnitteluun, kun kaikki tuollaiset jutut mitä odotan, menee aina jotenkin pahasti pieleen.
HALUTAAN OSTAA MATKASEURAA!
(Päivän kappale: HIM - Resurrection)
Mutta.
Sainpa sitten tänään kuulla, että mun ystävä ei enää oikeastaan taidakaan olla lähdössä. Joo, sinäänsä ihan ymmärrettävä syy (työpaikan vaihdos), mutta argh. Mä olen hiukan kuitenkin jo itse nähnyt asian eteen vaivaa niin laittaa vähän vituttamaan.
Musta on väärin, että tässäkin ystävyyssuhteessa meidän yhteiset jutut jää aina kaiken muun jalkoihin.
Aina välillä tulee mietittyä että olenkohan mä vaan sitten niin huonoa seuraa tai jotain, että muut ei jaksa yhtään panostaa. Toisaalta kukapa tälläisen läski-alkoholisti-idiootti-tyypin kanssa minnekään haluaisi ihan oikeasti lähteä.Vähän ehkä kärjistettyä, mutta noinhan se taitaa mennä.
Argh.
Mä en taida oikeasti enää jaksaa nähdä mitään vaivaa asioiden suunnitteluun, kun kaikki tuollaiset jutut mitä odotan, menee aina jotenkin pahasti pieleen.
HALUTAAN OSTAA MATKASEURAA!
(Päivän kappale: HIM - Resurrection)
lauantai 16. maaliskuuta 2013
This is not farewell
Päivän kappale: Lord Of The Lost: See You Soon
![]() |
| "This is not farewell this is only good bye When my lips fade please kiss them good night But even bright days are starting in dawn You'll have time to cry when I'm gone" |
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Rakkaani alkoholi
"Ja mullahan ei niinku koskaan oo ollut mitään alkoholiongelmaa." Ja heh heh.
Aika monta vuotta on tullut vedettyä alkoholia aina sillä periaatteella, että kun on vapaata niin on pakko lähteä "parille". Ja parihan tarkoittaa tietenkin sitä etten muista seuraavana päivänä mitä ja kenen kanssa on tullut taas hölmöiltyä. Pahin kausi kesti joku 2-3 vuotta ja en totta puhuen muista varmaan puoliakaan niistä ihmisistä joiden kanssa on tullut säädettyä jotain. En mä niitä sekoiluja tavallaan yhtään kadu, se oli mun elämää ja piste. Mutta ehkä tän ikäisenä alkaisi jo olemaan ihan suotavaa ymmärtää se, että milloin on juonut niin paljon ettei enää osaa kontrolloida tekemisiään?
On vaan ihan hirveää vieläkin herätä aina seuraavana aamuna, kun tajuntaan räjähtää heti ekana kuva jostain äärettömän typerästä tempauksesta tai raivokohtauksesta. Onneksi en sentään ole väkivaltainen, suullisesti aggressiivinen sen sijaan joskus jos joku oikein ärsyttää.
Mun sanavarastoon ei todellakaan kuulu ilmaisu "sivistynyt alkoholin käyttö". Olen kävelevä esimerkki siitä millaista on olla sen vastakohta.
Edellisessä päivityksessä kirjoitin, että erottiin. Joo, ei erottu oikeasti kuitenkaan. Olin yllätys yllätys kännissä ja tapeltiin vain kun tulin kotiin. Vähän meni taas hermot...
Tää mun pikkuinen vuodatus on kaikkein parasta päättää tietenkin siihen, että lähdenpä avaamaan itselleni illan ensimmäisen (ja oikeasti jopa viimeisen) kaljan. Adios.
Aika monta vuotta on tullut vedettyä alkoholia aina sillä periaatteella, että kun on vapaata niin on pakko lähteä "parille". Ja parihan tarkoittaa tietenkin sitä etten muista seuraavana päivänä mitä ja kenen kanssa on tullut taas hölmöiltyä. Pahin kausi kesti joku 2-3 vuotta ja en totta puhuen muista varmaan puoliakaan niistä ihmisistä joiden kanssa on tullut säädettyä jotain. En mä niitä sekoiluja tavallaan yhtään kadu, se oli mun elämää ja piste. Mutta ehkä tän ikäisenä alkaisi jo olemaan ihan suotavaa ymmärtää se, että milloin on juonut niin paljon ettei enää osaa kontrolloida tekemisiään?
On vaan ihan hirveää vieläkin herätä aina seuraavana aamuna, kun tajuntaan räjähtää heti ekana kuva jostain äärettömän typerästä tempauksesta tai raivokohtauksesta. Onneksi en sentään ole väkivaltainen, suullisesti aggressiivinen sen sijaan joskus jos joku oikein ärsyttää.
Mun sanavarastoon ei todellakaan kuulu ilmaisu "sivistynyt alkoholin käyttö". Olen kävelevä esimerkki siitä millaista on olla sen vastakohta.
Edellisessä päivityksessä kirjoitin, että erottiin. Joo, ei erottu oikeasti kuitenkaan. Olin yllätys yllätys kännissä ja tapeltiin vain kun tulin kotiin. Vähän meni taas hermot...
Tää mun pikkuinen vuodatus on kaikkein parasta päättää tietenkin siihen, että lähdenpä avaamaan itselleni illan ensimmäisen (ja oikeasti jopa viimeisen) kaljan. Adios.
/Muoks. Meinasin sitten kaikkein oleellisimman unohtaa.
Päivän musiikki: Poets of the fall - Illusion And Dream
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Nimetön
No niin. Laitoinpa sitten taas yhden suhteen poikki,
En jaksa.
Ja minä kun vaan halusin sen vauvan jonkun kanssa, mutta en koskaan tule saamaan.
En jaksa.
Ja minä kun vaan halusin sen vauvan jonkun kanssa, mutta en koskaan tule saamaan.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Totuuksia(ko)
Sä tunnet mut vieläkin liian hyvin.
"Et kai ole vähän lihonnut?"
Voisiko exä enää pahemmin sanoa? Ei mulle ainakaan, varsinkaan kun olen laihtunut. Pitääkin alkaa valitsemaan tarkemmin se, mihin kauppaan voi mennä ja mihin aikaan.
Enkä kyllä ikinä ole ymmärtänyt tuollaista turhaa muiden ihmisten loukkaamista. Ei tulisi mieleenkään alkaa arvostelemaan toisen, edes exän, ulkonäköä hänelle ainakaan suoraan päin naamaa. Ei sitä koskaan voi tietää milloin toisella on jo muutenkin paha olla ja omat rumat sanat olisivat vain viimeinen niitti siihen kaikkeen.
Taas tuo mun peilikuva näyttää niin ällöttävältä, vaikka vielä eilen se oli ihan siedettävä.
(Päivän musiikki: The 69 Eyes - Rosary Blue)
"Et kai ole vähän lihonnut?"
Voisiko exä enää pahemmin sanoa? Ei mulle ainakaan, varsinkaan kun olen laihtunut. Pitääkin alkaa valitsemaan tarkemmin se, mihin kauppaan voi mennä ja mihin aikaan.
Enkä kyllä ikinä ole ymmärtänyt tuollaista turhaa muiden ihmisten loukkaamista. Ei tulisi mieleenkään alkaa arvostelemaan toisen, edes exän, ulkonäköä hänelle ainakaan suoraan päin naamaa. Ei sitä koskaan voi tietää milloin toisella on jo muutenkin paha olla ja omat rumat sanat olisivat vain viimeinen niitti siihen kaikkeen.
Taas tuo mun peilikuva näyttää niin ällöttävältä, vaikka vielä eilen se oli ihan siedettävä.
(Päivän musiikki: The 69 Eyes - Rosary Blue)
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Itsemurhasta
Lueskelin tuossa erään ihmisen blogia, jossa hän kertoo että ei enää jaksaisi elää. Mulle tuli heti hirveät flasbackit. Mulla oli eräs ystävä, mies, jonka kanssa aikoinaan tutustuttiin netissä. Välimatkaa oli n.300 km, joten päätettiin pysyä vaan ystävinä muutaman tapaamiskerran jälkeen. Meidän välillä kipinöi kyllä paljonkin. Hän oli ehkäpä yksi omituisimmista ihmisistä jonka olen tuntenut, mutta silti myös sydämellisin ja herttaisin luonne. Mun ei ikinä tarvinnut miettiä sitä, että mitä mä voisin hänelle sanoa. Hän ei tuominnut. Hän auttoi, oikeasti. Kummatkin elettiin silloin vaikeita aikoja.
Hän monesti puhui siitä ,että ei ole syytä elää. Hän oli yksinäinen opiskelupaikkakunnallaan. Pikkuhiljaa asiat kuitenki alkoivat muuttumaan. Hän sai ystäviä. Tyttöjäkin. Opiskelu sujui hyvin. Me ei kovin usein nähty välimatkan ja kummankin kiireiden takia, mutta minusta hän näytti onnelliselta. Eikä melkein joka iltaisissa messenger/puhelinkeskusteluissa tuonu ilmi pahaa oloa.
(Mua alkaa taas itkettämään.)
Meillä oli välillä kausia että saatettiin pari viikkoa olla puhumatta ja sitten jatkettiin taas tiiviisti yhteynpitoa. Tajusin yllättäen kaksi vuotta sitten muuttokiireiden yms kaiken muun laannuttua, että hei hetkinen... Hänestä ei ole kuulunut mitään. Laitoin viestin:
"Mooi. Ootko sä vähintään kuollut kun susta ei ole mitään kuulunut? ;)"
Sain tunnin sisällä yhden elämäni hirveimmän puhelinsoiton. Hänen isältään. Hän oli päättänyt lopettaa elämänsä kuukausi sitten siitä, kun minä yritin ottaa häneen yhteyttä. KUUKAUSI. Miksi minä en osannut olla paikalla silloin kun hän kaikkein eniten olisi toista tarvinnut?
Mulla on vieläkin tosi paha olla välillä asian suhteen. Aina kun luen muiden itsemurhahaaveista, mulle tulee tämä mieleen. Läheisille aiheutettu tuska on vaan jotain hirveää.
Mä olisin voinut ehkä tehdä jotain, jos olisin vaan viitsinyt tarpeeksi ajoissa soittaa. Kyyneleet ei tule koskaan loppumaan.
Kaipaan.
Hän monesti puhui siitä ,että ei ole syytä elää. Hän oli yksinäinen opiskelupaikkakunnallaan. Pikkuhiljaa asiat kuitenki alkoivat muuttumaan. Hän sai ystäviä. Tyttöjäkin. Opiskelu sujui hyvin. Me ei kovin usein nähty välimatkan ja kummankin kiireiden takia, mutta minusta hän näytti onnelliselta. Eikä melkein joka iltaisissa messenger/puhelinkeskusteluissa tuonu ilmi pahaa oloa.
(Mua alkaa taas itkettämään.)
Meillä oli välillä kausia että saatettiin pari viikkoa olla puhumatta ja sitten jatkettiin taas tiiviisti yhteynpitoa. Tajusin yllättäen kaksi vuotta sitten muuttokiireiden yms kaiken muun laannuttua, että hei hetkinen... Hänestä ei ole kuulunut mitään. Laitoin viestin:
"Mooi. Ootko sä vähintään kuollut kun susta ei ole mitään kuulunut? ;)"
Sain tunnin sisällä yhden elämäni hirveimmän puhelinsoiton. Hänen isältään. Hän oli päättänyt lopettaa elämänsä kuukausi sitten siitä, kun minä yritin ottaa häneen yhteyttä. KUUKAUSI. Miksi minä en osannut olla paikalla silloin kun hän kaikkein eniten olisi toista tarvinnut?
Mulla on vieläkin tosi paha olla välillä asian suhteen. Aina kun luen muiden itsemurhahaaveista, mulle tulee tämä mieleen. Läheisille aiheutettu tuska on vaan jotain hirveää.
Mä olisin voinut ehkä tehdä jotain, jos olisin vaan viitsinyt tarpeeksi ajoissa soittaa. Kyyneleet ei tule koskaan loppumaan.
Kaipaan.
Musiikkia
En keksi tähän mitään järkevää sanottavaa. Puhukoot nää kappaleet vaan puolestaan.
Jenni vartiainen - Minä ja hän
Ghost Brigade - In the woods
Kuuntelin nää kaikki nyt tässä putkeen enkä voinut muuta kuin itkeä. < 3
![]() |
| Humane - Here comes winter |
Jenni vartiainen - Minä ja hän
Ghost Brigade - In the woods
![]() |
| HIM - One last time |
Kuuntelin nää kaikki nyt tässä putkeen enkä voinut muuta kuin itkeä. < 3
torstai 7. maaliskuuta 2013
Purkautuminen
Lueskelin tuossa vanhaa livejournaliani. Ahdistuin siitä kaikesta pahaolon määrästä, minkä olen sysännyt kaikkiin vanhoihin teksteihini. Olinko minä oikeasti niin onneton teini? Taitaa aika kullata muistot, kun en minä en enää muista, että elämä olisi ollut ihan niiiin pahasti helvettiä. Tavallaan kun olen aina päässyt elämässä aika helpolla. Enhän minä toki ole koskaan ollut mitenkään erityisen nätti, en erityisen suosittu tai mitään muutakaan tälläistä mikä normaalisti määritellään onnistumiseksi. Tavallinen.
Olen sen sijaan ollut taitava valehtelemaan. Kerroin aina olleeni ties missä pippaloissa sekoilemassa, vaikka oikeasti makasin kotona miettimässä sitä, että minun pitäisi laihduttaa vielä lisää. Virallisesti olen ollut ensimäisen kerran humalassa jo 14 vuotiaana, oikeastihan tämäkin tapahtui vasta 17 kesäisenä. Enkä minä koskaan käyttänyt huumeita tai yrittänyt tappaa itseäni . Kaikki tämäkin tuli vasta myöhemmin mukaan kuvoihin iässä, jossa ihmisellä pitäisi muka olla enemmän järkeä päässä.
Miksei minusta vain voinut tulla sellaista täydellistä punatukkaista tyttöä, jonka jokainen anoppi haluaisi pojalleen vaimoksi? Kadehdin joka päivä yhä enemmän näitä ns. täydellisiä ihmisiä, jotka onnistuvat kaikessa. Olisi ihanaa kun joskus ainut murhe olisi se, että onko hiukset nyt hyvin. (Ei ne koskaan ole.)
Pitäisikin alkaa laittaa tälläisille päämäärättömille päivityksille otsikoksi "julkaisukelvoton", kun hypin vain aiheesta toiseen. Tämä oli vain tälläinen tyhmä purkautuminen. Pakko myöhemmin palata tarkemmin kaikkeen tuohon minkä nyt mainitsin vain ohi mennen. Nyt en jaksa keskittyä, kun en ole vieläkään syönyt tänään. Pitäisi kai jotain mennä ottamaan, että jaksan lenkille lähteä. Vaikka kyllähän tässä elimistössä sitä vararasvaa riittäisi vaikka koko armeijalle...
Olen sen sijaan ollut taitava valehtelemaan. Kerroin aina olleeni ties missä pippaloissa sekoilemassa, vaikka oikeasti makasin kotona miettimässä sitä, että minun pitäisi laihduttaa vielä lisää. Virallisesti olen ollut ensimäisen kerran humalassa jo 14 vuotiaana, oikeastihan tämäkin tapahtui vasta 17 kesäisenä. Enkä minä koskaan käyttänyt huumeita tai yrittänyt tappaa itseäni . Kaikki tämäkin tuli vasta myöhemmin mukaan kuvoihin iässä, jossa ihmisellä pitäisi muka olla enemmän järkeä päässä.
Miksei minusta vain voinut tulla sellaista täydellistä punatukkaista tyttöä, jonka jokainen anoppi haluaisi pojalleen vaimoksi? Kadehdin joka päivä yhä enemmän näitä ns. täydellisiä ihmisiä, jotka onnistuvat kaikessa. Olisi ihanaa kun joskus ainut murhe olisi se, että onko hiukset nyt hyvin. (Ei ne koskaan ole.)
Pitäisikin alkaa laittaa tälläisille päämäärättömille päivityksille otsikoksi "julkaisukelvoton", kun hypin vain aiheesta toiseen. Tämä oli vain tälläinen tyhmä purkautuminen. Pakko myöhemmin palata tarkemmin kaikkeen tuohon minkä nyt mainitsin vain ohi mennen. Nyt en jaksa keskittyä, kun en ole vieläkään syönyt tänään. Pitäisi kai jotain mennä ottamaan, että jaksan lenkille lähteä. Vaikka kyllähän tässä elimistössä sitä vararasvaa riittäisi vaikka koko armeijalle...
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Kaipaus
(yhä minä mietin sinua, meitä
kaikkea minkä minä pilasin)
Onko vähän naurettavaa, jos ihminen aloittaa uuden parisuhteen ja kaikkea, mutta ei silti vielä ihan ihan ihan oikeasti ole päästänyt irti edellisestä?
Se on helppo valehdella kaikille muille ja itselleen miten on päässyt irti kaikesta vanhasta ja miten kaikki on nyt hyvin. Sääli kun todellisuus ei ole yhtä helppoa.
Ainut syy miksi mä olen päästänyt itseni taas tähän fyysisen tilaan on juuri varmaankin se,että kaikki ei ihan oikeasti ole ok. Mä aina joko syön tai olen syömättä pahaan olooni. Ei kumpikaan kovin järkeviä vaihtoehtoja, kun ne vetää aina äärimmäisyyksiin...
Milloin mä oppisin oikeasti puhumaan asioista?
(olisi niin ihana kun pääsisin takaisin syliisi,
kertoisit minulle ettei ole enää mitään anteeksi annettavaa)
kaikkea minkä minä pilasin)
Onko vähän naurettavaa, jos ihminen aloittaa uuden parisuhteen ja kaikkea, mutta ei silti vielä ihan ihan ihan oikeasti ole päästänyt irti edellisestä?
Se on helppo valehdella kaikille muille ja itselleen miten on päässyt irti kaikesta vanhasta ja miten kaikki on nyt hyvin. Sääli kun todellisuus ei ole yhtä helppoa.
Ainut syy miksi mä olen päästänyt itseni taas tähän fyysisen tilaan on juuri varmaankin se,että kaikki ei ihan oikeasti ole ok. Mä aina joko syön tai olen syömättä pahaan olooni. Ei kumpikaan kovin järkeviä vaihtoehtoja, kun ne vetää aina äärimmäisyyksiin...
Milloin mä oppisin oikeasti puhumaan asioista?
(olisi niin ihana kun pääsisin takaisin syliisi,
kertoisit minulle ettei ole enää mitään anteeksi annettavaa)
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Nimetön
Laihoilla on mukavempaa
Oh noes. Kukaan nykyisestä kaveripiiristän ei tiedä sitä, että olen aikoinani sairastanut anoreksian. Eikä sitä nykyisestä olomuodostani edes uskoisi, + 15 kg liikaa (ja ihan oikeasti liikaa, ei mitään "olen muka tosi lihava"-puhetta). On pelottanut aloittaa laihduttaminen, sillä vaarana on se että kaikki menee taas yli. Pahimpaan aikaan kun olin oikeasti ihan luuranko... mutta kaunis sellainen.
On tullut ihailtua pitkästä aikaa hoikkien ihmisten kuvia... thinspiration? Miten ihanaa olisikaan kun itse ei olisikaan tälläinen löllyvä hyytelö vaan hoikka. Harmittaa kun silloin kauniina ei tajunnut laittaa päällensä juuri niitä ihania mekkoja yms yms,jotka ei ylipäätänsä edes mahdu nyt päälle.
Saisikohan sitä jotenkin pidettyä laihdutuksen kurissa? Kun tuon 15kg:n tiputtaminen oikeasti riittäisi, olisi ns ihannemitoissa. mutta mutta mutta...
On tullut ihailtua pitkästä aikaa hoikkien ihmisten kuvia... thinspiration? Miten ihanaa olisikaan kun itse ei olisikaan tälläinen löllyvä hyytelö vaan hoikka. Harmittaa kun silloin kauniina ei tajunnut laittaa päällensä juuri niitä ihania mekkoja yms yms,jotka ei ylipäätänsä edes mahdu nyt päälle.
Saisikohan sitä jotenkin pidettyä laihdutuksen kurissa? Kun tuon 15kg:n tiputtaminen oikeasti riittäisi, olisi ns ihannemitoissa. mutta mutta mutta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







