lauantai 30. maaliskuuta 2013

And then there was that one idiot...

Mä en oo aina varma oonko tästä maailmasta (ja haluanko edes olla).

Mä nauran väärissä kohdissa, hymyilen kun pitäisi olla vakava, olen kiinnostunut asioista joista suurinosa ihmisistä ei haluaisi edes kuulla, olen pystynyt pettämään toista tuntematta vieläkään syyllisyyttä, olen aina joskus tunteeton jonkun kertoessa jostain kamalasta ja häpeän itseäni kun en saa "oikeaa" reaktiota aikaan...

Mä kuulostan ton perusteella ihan joltain psykopaatilta. En toivottavasti ole, tai multa itseltänikin on mennyt taas jotain tosi pahasti ohi (heh heh).

Välillä tulee pohdittua, että olenko ainut ihminen joka kokee olevansa tälläisissä asioissa ns väärässä. En usko. Mutta ei tää ehkä ihan normaaliakaan ole...

Sen mä tiedän, että rakas viholliseni alkoholi turruttaa mua tietyissä asioissa. Silloinkin kun en ole siis alkoholin vaikutuksen alaisena, vaan olen vain sinä viikkona sattunut juomaan muina päivinä paljon. Ehkä musta tulis normaalimpi, jos osaisin pitää kuukaudenkin tauon pullon korkkaamisesta. Se onkin sitten vaan turhan kova haaste mulle toteutettavaksi.

Jonkun pitäis tulla joskus vaan lyömään mun naamaan, ja sanomaan että koitas nyt herätä sieltä fantasiamaailmastas tähän todellisuuteen. Elämä menee koko ajan eteenpäin ja mä oon vaan jäänyt jonnekin pysäkille hengaamaan. Voisin saada oikeasti paljon enemmän aikaan, jos joskus viitsisin edes yrittää. Mä tulen ihan varmasti joskus katumaan sitä miten laiska olen ollut laittamaan asioitani kuntoon, en jaksa huolehtia edes terveydestäni kunnolla,

mutta se päivä on sitten joskus tulevaisuudessa. En mä nyt jaksa oikeasti välittää.


Päivän kappale: Marilyn Manson- Beautiful People

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Beautiful ones

Mä olin aikoinani rakastunut tyttöön. Nyt jo naiseen.



Se olisi rakastanut mua takaisin, jos olisin uskaltanut. Uskaltanut olla jotain erillaista.

 Miten erilainen mun tarinani olisikaan, jos olisin valinnut tuon tien. Tavallaan pelkään, että olisin onnellisempi. Ja tavallaan mä valitettavasti myös uskon siihen...

Joskus uneksin siitä, miten hienoa olisi jos voisi palata aina takaisin ajassa ja päästä katsomaan kuin elokuvana miten elämä olisi mennyt eteenpäin, jos olisikin valinnut jonkun yllättävän tienhaaran. Mäkin voisin olla niin paljon enemmän kuin nyt. Onnellinen.

Mua niin ärsyttää kun kaikki vastaa aina kysymykseen "kadutko mitään" sen kliseen eli "en". Mä ainakin kadun. Ja suuresti.

Stalkkaan tuota naista välillä facebookissa. Ja voi että hän on kaunis. Tuo kuva ei ole lähelläkään totuutta. Mulla voisi olla oma enkeli.

Nyt mä vaan toivon, että hän olisi onnellinen. Siltä hän ainakin näyttää. Unelta.




Poets of the fall - Beautiful Ones

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Video

Tässä mun mielestä aika loistava puheenvuoro entiseltä anoreksikolta youtubessa. Joku saattaa noista puheista loukkaantua, mutta mun mielestä tavallaan aika loistava. Linkki.

Kyyneleitä

Hah, tää on kohta joku musiikkiblogi vahingossa, vaikka ei ole kyllä mun idea ollenkaan. Musiikki on vain niin tärkeää.

Mutta.

Voiko kukaan katsoa tätä videota kokonaan ilman että ei yhtään liikutu: klik?
Nimim."Voisko tän itkemisen taas jo lopettaa"


Mä olen aina ollut sitä mieltä, että itkeminen pitää mun mielenterveyden kunnossa. Oon tosi äreä ja voin muutenkin huonosti, jos olen pitkiä aikoja itkemättä. Heh, taitaa joku 2x viikko olla hyvä määrä. Ei varmaan ihme, että tulee katsoa nyyhkyohjelmia aina tv:stä. Onneksi mun kyynelpadot on tosi helppo saada vuotamaan.

Ystävien kanssa ei tule koskaan puhutta itkemisestä. On varmaan jotenkin tabu meille. Kerran on yksi nähnyt kun itkin jotain leffaa katsoessa... ja ai niin, viime bileissä tuli kiukkuitku... Musta olisi kivaa tietää miten usein muut itkee.



Jos joku tän sattuu lukemaan, niin kerro vaikka vastaus tuohon edelliseen lauseeseen eli miten usein itket ja miksi?


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Olisiko jo aika lopettaa?

Jos ihminen aikoo juoda neljä (NELJÄ) kertaa viikon aikana niin eikö se oo vähän alkoholisti jo oikeasti?



Prkleen krapula.


(Päivän kappale: The Bloodhound Gang feat. Ville Valo - Something Diabolical)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Matkustelu avartaisi jos...

Ei ole mitään yhtä ihanaa kuin suunnitella kauan haaveilemaa reissua ystävän kanssa. Meidän on pitänyt viimeiset 6 vuotta lähteä takaisin paikkaan, jossa aikoinaan ollaan oltu työharjoittelussa. Mä tässä tällä viikolla menettänyt järkeni lentojen ja hotellien suunnitteluun, kun ei oltais kaikkein helpoimpaan turistirysään menossa.

Mutta.

Sainpa sitten tänään kuulla, että mun ystävä ei enää oikeastaan taidakaan olla lähdössä. Joo, sinäänsä ihan ymmärrettävä syy (työpaikan vaihdos), mutta argh. Mä olen hiukan kuitenkin jo itse nähnyt asian eteen vaivaa niin laittaa vähän vituttamaan.

Musta on väärin, että tässäkin ystävyyssuhteessa meidän yhteiset jutut jää aina kaiken muun jalkoihin.

Aina välillä tulee mietittyä että olenkohan mä vaan sitten niin huonoa seuraa tai jotain, että muut ei jaksa yhtään panostaa. Toisaalta kukapa tälläisen läski-alkoholisti-idiootti-tyypin kanssa minnekään haluaisi ihan oikeasti lähteä.Vähän ehkä kärjistettyä, mutta noinhan se taitaa mennä.

Argh.

Mä en taida oikeasti enää jaksaa nähdä mitään vaivaa asioiden suunnitteluun, kun kaikki tuollaiset jutut mitä odotan, menee aina jotenkin pahasti pieleen.

HALUTAAN OSTAA MATKASEURAA!





(Päivän kappale: HIM - Resurrection)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

This is not farewell

Päivän kappale: Lord Of The Lost: See You Soon

"This is not farewell this is only good bye
When my lips fade please kiss them good night
But even bright days are starting in dawn
You'll have time to cry when I'm gone"


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Rakkaani alkoholi

"Ja mullahan ei niinku koskaan oo ollut mitään alkoholiongelmaa." Ja heh heh.

Aika monta vuotta on tullut vedettyä alkoholia aina sillä periaatteella, että kun on vapaata niin on pakko lähteä "parille". Ja parihan tarkoittaa tietenkin sitä etten muista seuraavana päivänä mitä ja kenen kanssa on tullut taas hölmöiltyä. Pahin kausi kesti joku 2-3 vuotta ja en totta puhuen muista varmaan puoliakaan niistä ihmisistä joiden kanssa on tullut säädettyä jotain. En mä niitä sekoiluja tavallaan yhtään kadu, se oli mun elämää ja piste. Mutta ehkä tän ikäisenä alkaisi jo olemaan ihan suotavaa ymmärtää se, että milloin on juonut niin paljon ettei enää osaa kontrolloida tekemisiään?

On vaan ihan hirveää vieläkin herätä aina seuraavana aamuna, kun tajuntaan räjähtää heti ekana kuva jostain äärettömän typerästä tempauksesta tai raivokohtauksesta. Onneksi en sentään ole väkivaltainen, suullisesti aggressiivinen sen sijaan joskus jos joku oikein ärsyttää.

Mun sanavarastoon ei todellakaan kuulu ilmaisu "sivistynyt alkoholin käyttö". Olen kävelevä esimerkki siitä millaista on olla sen vastakohta.

Edellisessä päivityksessä kirjoitin, että erottiin. Joo, ei erottu oikeasti kuitenkaan. Olin yllätys yllätys kännissä ja tapeltiin vain kun tulin kotiin. Vähän meni taas hermot...

Tää mun pikkuinen vuodatus on kaikkein parasta päättää tietenkin siihen, että lähdenpä avaamaan itselleni illan ensimmäisen (ja oikeasti jopa viimeisen) kaljan. Adios.




/Muoks. Meinasin sitten kaikkein oleellisimman unohtaa.


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Nimetön

No niin. Laitoinpa sitten taas yhden suhteen poikki,





En jaksa.





Ja minä kun vaan halusin sen vauvan jonkun kanssa, mutta en koskaan tule saamaan.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Totuuksia(ko)

Sä tunnet mut vieläkin liian hyvin.

"Et kai ole vähän lihonnut?"

Voisiko exä enää pahemmin sanoa? Ei mulle ainakaan, varsinkaan kun olen laihtunut. Pitääkin alkaa valitsemaan tarkemmin se, mihin kauppaan voi mennä ja mihin aikaan.

Enkä kyllä ikinä ole ymmärtänyt tuollaista turhaa muiden ihmisten loukkaamista. Ei tulisi mieleenkään alkaa arvostelemaan toisen, edes exän, ulkonäköä hänelle ainakaan suoraan päin naamaa. Ei sitä koskaan voi tietää milloin toisella on jo muutenkin paha olla ja omat rumat sanat olisivat vain  viimeinen niitti siihen kaikkeen.

Taas tuo mun peilikuva näyttää niin ällöttävältä, vaikka vielä eilen se oli ihan siedettävä.




(Päivän musiikki: The 69 Eyes - Rosary Blue)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Itsemurhasta

Lueskelin tuossa erään ihmisen blogia, jossa hän kertoo että ei enää jaksaisi elää. Mulle tuli heti hirveät flasbackit. Mulla oli eräs ystävä, mies, jonka kanssa aikoinaan tutustuttiin netissä. Välimatkaa oli n.300 km, joten päätettiin pysyä vaan ystävinä muutaman  tapaamiskerran jälkeen. Meidän välillä kipinöi kyllä paljonkin. Hän oli ehkäpä yksi omituisimmista ihmisistä jonka olen tuntenut, mutta silti myös sydämellisin ja herttaisin luonne. Mun ei ikinä tarvinnut miettiä sitä, että mitä mä voisin hänelle sanoa. Hän ei tuominnut. Hän auttoi, oikeasti. Kummatkin elettiin silloin vaikeita aikoja.

Hän monesti puhui siitä ,että ei ole syytä elää. Hän oli yksinäinen opiskelupaikkakunnallaan. Pikkuhiljaa asiat kuitenki alkoivat muuttumaan. Hän sai ystäviä. Tyttöjäkin. Opiskelu sujui hyvin. Me ei kovin usein nähty välimatkan ja kummankin kiireiden takia, mutta minusta hän näytti onnelliselta. Eikä melkein joka iltaisissa messenger/puhelinkeskusteluissa tuonu ilmi pahaa oloa.

(Mua alkaa taas itkettämään.)

Meillä oli välillä kausia että saatettiin pari viikkoa olla puhumatta ja sitten jatkettiin taas tiiviisti yhteynpitoa. Tajusin yllättäen kaksi vuotta sitten muuttokiireiden yms kaiken muun laannuttua, että hei hetkinen... Hänestä ei ole kuulunut mitään. Laitoin viestin:

"Mooi. Ootko sä vähintään kuollut kun susta ei ole mitään kuulunut? ;)"

Sain tunnin sisällä yhden elämäni hirveimmän puhelinsoiton. Hänen isältään. Hän oli päättänyt lopettaa elämänsä kuukausi sitten siitä, kun minä yritin ottaa häneen yhteyttä. KUUKAUSI. Miksi minä en osannut olla paikalla silloin kun hän kaikkein eniten olisi toista tarvinnut?

Mulla on vieläkin tosi paha olla välillä asian suhteen. Aina kun luen muiden itsemurhahaaveista, mulle tulee tämä mieleen. Läheisille aiheutettu tuska on vaan jotain hirveää.

Mä olisin voinut ehkä tehdä jotain, jos olisin vaan viitsinyt tarpeeksi ajoissa soittaa. Kyyneleet ei tule  koskaan loppumaan.

Kaipaan.



Musiikkia

En keksi tähän mitään järkevää sanottavaa. Puhukoot nää kappaleet vaan puolestaan.

Humane - Here comes winter














Jenni vartiainen - Minä ja hän

Ghost Brigade - In the woods

HIM - One last time



Kuuntelin nää kaikki nyt tässä putkeen enkä voinut muuta kuin itkeä. < 3

torstai 7. maaliskuuta 2013

Purkautuminen

Lueskelin tuossa vanhaa livejournaliani. Ahdistuin siitä kaikesta pahaolon määrästä, minkä olen sysännyt kaikkiin vanhoihin teksteihini. Olinko minä oikeasti niin onneton teini? Taitaa aika kullata muistot, kun en minä en enää muista, että elämä olisi ollut ihan niiiin pahasti helvettiä. Tavallaan kun olen aina päässyt elämässä aika helpolla. Enhän minä toki ole koskaan ollut mitenkään erityisen nätti, en erityisen suosittu tai mitään muutakaan tälläistä mikä normaalisti määritellään  onnistumiseksi. Tavallinen.

Olen sen sijaan ollut taitava valehtelemaan. Kerroin aina olleeni ties missä pippaloissa sekoilemassa, vaikka oikeasti makasin kotona miettimässä sitä, että minun pitäisi laihduttaa vielä lisää. Virallisesti olen ollut ensimäisen kerran humalassa jo 14 vuotiaana, oikeastihan tämäkin tapahtui vasta 17 kesäisenä. Enkä minä koskaan käyttänyt huumeita tai yrittänyt tappaa itseäni . Kaikki tämäkin tuli vasta myöhemmin mukaan kuvoihin iässä, jossa ihmisellä pitäisi muka olla enemmän järkeä päässä.

Miksei minusta vain voinut tulla sellaista täydellistä punatukkaista tyttöä, jonka jokainen anoppi haluaisi pojalleen vaimoksi? Kadehdin joka päivä yhä enemmän näitä ns. täydellisiä ihmisiä, jotka onnistuvat kaikessa. Olisi ihanaa kun joskus ainut murhe olisi se, että onko hiukset nyt hyvin. (Ei ne koskaan ole.)

Pitäisikin alkaa laittaa tälläisille päämäärättömille päivityksille otsikoksi "julkaisukelvoton", kun hypin vain aiheesta toiseen. Tämä oli vain tälläinen tyhmä purkautuminen. Pakko myöhemmin palata tarkemmin kaikkeen tuohon minkä nyt mainitsin vain ohi mennen. Nyt en jaksa keskittyä, kun en ole vieläkään syönyt tänään. Pitäisi kai jotain mennä ottamaan, että jaksan lenkille lähteä. Vaikka kyllähän tässä elimistössä sitä vararasvaa riittäisi vaikka koko armeijalle...

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kaipaus

(yhä minä mietin sinua, meitä
kaikkea minkä minä pilasin)

Onko vähän naurettavaa, jos ihminen aloittaa uuden parisuhteen ja kaikkea, mutta ei silti vielä ihan ihan ihan oikeasti ole päästänyt irti edellisestä?

Se on helppo valehdella kaikille muille ja itselleen miten on päässyt irti kaikesta vanhasta ja miten kaikki on nyt hyvin. Sääli kun todellisuus ei ole yhtä helppoa.

Ainut syy miksi mä olen päästänyt itseni taas tähän fyysisen tilaan on juuri varmaankin se,että kaikki ei ihan oikeasti ole ok. Mä aina joko syön tai olen syömättä pahaan olooni. Ei kumpikaan kovin järkeviä vaihtoehtoja, kun ne vetää aina äärimmäisyyksiin...

Milloin mä oppisin oikeasti puhumaan asioista?



(olisi niin ihana kun pääsisin takaisin syliisi,
kertoisit minulle ettei ole enää mitään anteeksi annettavaa)



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Nimetön

Nyt olen vapaa, ja mukana tuulen.
Saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,olen pilven lento.
Kasteisen aamun pisara hento.

-tuntematon-

Laihoilla on mukavempaa

Oh noes. Kukaan nykyisestä kaveripiiristän ei tiedä sitä, että olen aikoinani sairastanut anoreksian. Eikä sitä nykyisestä olomuodostani edes uskoisi, + 15 kg liikaa (ja ihan oikeasti liikaa, ei mitään "olen muka tosi lihava"-puhetta). On pelottanut aloittaa laihduttaminen, sillä vaarana on se että kaikki menee taas yli. Pahimpaan aikaan kun olin oikeasti ihan luuranko... mutta kaunis sellainen.

On tullut ihailtua pitkästä aikaa hoikkien ihmisten kuvia... thinspiration? Miten ihanaa olisikaan kun itse ei olisikaan tälläinen löllyvä hyytelö vaan hoikka. Harmittaa kun silloin kauniina ei tajunnut laittaa päällensä juuri niitä ihania mekkoja yms yms,jotka ei ylipäätänsä edes mahdu nyt päälle.

Saisikohan sitä jotenkin pidettyä laihdutuksen kurissa? Kun tuon 15kg:n tiputtaminen oikeasti riittäisi, olisi ns ihannemitoissa. mutta mutta mutta...


Alkoholin kirot

Välillä hävettää. Milloinkohan ihminen oppii niin viisaaksi ettei kännissä aina onnistu sekoilemaan?

Kerroin eräälle ystävälle ikävän faktan hänen poikaystävästään, mikä saattaa johtaa eroon... enkä voi olla edes varma onko se oikeasti totta. Joskus voisi pitää sen päänsä kiinni.

Ja todella toivon etten saa flashbackeja siitä kaikesta muusta mstä olen raivonnut, itkenyt ja muuten vain nolannut itseni.

Miten niin teininä on muka huono viinapää? Kestän nykyään alkoholia sellaiset miljoona kertaa huonommin. En pysty enääedes juomaanviinashotteja, täytyy samantien mennä vaan laattamaan jos edes tipan otan. Vaikeaa tämä ihmisen elämä.