(yhä minä mietin sinua, meitä
kaikkea minkä minä pilasin)
Onko vähän naurettavaa, jos ihminen aloittaa uuden parisuhteen ja kaikkea, mutta ei silti vielä ihan ihan ihan oikeasti ole päästänyt irti edellisestä?
Se on helppo valehdella kaikille muille ja itselleen miten on päässyt irti kaikesta vanhasta ja miten kaikki on nyt hyvin. Sääli kun todellisuus ei ole yhtä helppoa.
Ainut syy miksi mä olen päästänyt itseni taas tähän fyysisen tilaan on juuri varmaankin se,että kaikki ei ihan oikeasti ole ok. Mä aina joko syön tai olen syömättä pahaan olooni. Ei kumpikaan kovin järkeviä vaihtoehtoja, kun ne vetää aina äärimmäisyyksiin...
Milloin mä oppisin oikeasti puhumaan asioista?
(olisi niin ihana kun pääsisin takaisin syliisi,
kertoisit minulle ettei ole enää mitään anteeksi annettavaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti